Uutiset
Pohjois-Suomen Aluemestaruudet ratkottiin Kokkolassa
10.9.2016
Pohjois-Suomen aluemestaruuksista hypättiin lauantaina 10.9.2016 Kokkolassa. Kilpailuun osallistui Oulun Uinnin 20-henkisen joukkueen lisäksi tällä kertaa vain yksi Kus:n hyppääjä, Veeti Ahola. Veeti…

Uimahyppykoulu alkaa sunnuntaina 4.9.
29.8.2016
Uimahyppykouluun ilmoittautuminen avautuu 30.8. Uimahyppykoulu on tarkoitettu 7-10 vuotiaille lapislle, jotka pystyvät uimaan hyppyaltaassa. Uimakoulu kokoontuu yhteensä 10 kertaa syksyn aikana. Hinta…
Ilmoittautumiset käynnissä
26.8.2016
Ilmoittautumisia on tullut runsaasti ja suurin osa ryhmistämme on täynnä. Muutamassa ryhmässä vielä kaipailtaisiin kuitenkin uimareita. Aikuisten tekniikkakurssi 5 kertaa tiistaisin klo 7:00-8:00,…
Ilmoittautumiset syksyn ryhmiin
13.8.2016
Ilmoittautumiset on auki! Ilmoittaudu täältä
Gran Prix Challenge Jyväskylä 1.-3.7.2016
5.7.2016
Jyväskylässä kisailtiin kuumissa olosuhteissa GP Challenge-kisat. Uimaseuraa oli edustamassa 13 aikarajat rikkonutta uimaria. Osa uimareista kävi fiilistelemässä kisatunnelmaa perjantaina tai…
SFI Mästerskapen 18.-19.2016
5.7.2016
SFI:n mestaruuskisat uitiin tänä vuonna Espoonlahden uimahallissa. Seuraamme oli edustamassa parikymmentä uimaria A-, B- ja C-ryhmistä, iältään 13-19-v. Kisoissa uitiin kahdessa eri sarjassa:…

Ikäkausimestaruusuintien 2016 saalista
22.6.2016
Kokkolan uimaseurasta osallistui kuusi uimaria 17.6.-19.6. järjestettyihin Ikäkausimestaruus uinteihin Turussa. Kokkolan uimaseura osallistui menestyksekkäästi Ikäkausimestaruus uinteihin Turussa…

Rollo-uinnit 2016
22.6.2016
Rollo-uinnit järjestettiin tänä vuonna 30. kerran Tampereella. Myös Kokkolan uimaseurasta osallistuttiin onnistuneesti näihin kauden pääkisoihin. Tänä vuonna Rollo-uinnit eli nuoremman ikäluokan…

Uimahypyn Sm-kisat 2016
18.6.2016
Uimahypyn aikuisten ja nuorten Suomenmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingissä Mäkelänrinteen uintikeskuksessa kuluvan viikonlopun aikana. Järjestävänä seurana oli tällä kertaa Tiirat. Kus-Gss:a…

Kevät Cup 3, TULOKSET
15.5.2016

KUS-GSSlle seuratuki
5.5.2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2016 seuratuet. Seuratuen tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan harrastaminen ohjatussa seuratoiminnassa ja laskea harrastamisen…
Videoita Kokkolan Masters SM-kilpailuista
20.4.2016
Oheisista linkeistä löytyy Mika Ruususen kuvaamaa materiaalia Masters kilpailuista. Mens 4x50 Medley - Kokkola Masters 25m SM 2016 Masters SM Kokkola, March 11 13, 2016 Masters SM Kokkola - Naiset…
Kevät Cup III 15.5.2016
17.4.2016
Kilpailun osallistujille jaetaan kilpailun aikana osallistumispalkinto. Katsomoon käynti sanakabinetti Wellamon kautta mikäli uimahallihenkilökunta sen sallii. Medirexin tilojen kautta kulkeminen ei…
Kokko Cup 7 - Tulokset
17.4.2016
Kokko Cup 7 järjestetään seuravuorolla 17.4. Liitteenä kilpailukutsu.
Tulevia kilpailuja kevään aikana
27.3.2016
KUS-GSS järjestää keväänaika seuraavia kilpailuita: - Koulujenväliset uintikilpailut - 13.4 - Kokko Cup 7 - 17.4 - Kevät Cup 3 - 15.5
Kati Peltola-Vikströmille kultaa FinnCup 2-kilpailusta!
19.3.2016
Lauantaina 19.3.2016 järjestettiin Helsingissä Mäkelänrinteen uintikeskuksessa vuoden toinen FinnCup-osakilpailu. Kilpailut saivat tavallista juhlavamman alun, kun avajaispuheenvuoron piti Emilia…

Lyhyenradan Masters Mestaruusuinnit 2016
4.3.2016
Master Mestaruusuintien sivusto löytyy täältä: Masters 2016
Kokko Cup VI tulokset
21.2.2016
Aika: 21.2.2016 klo 18:00 Seuravuorolla käydään Kokko Cup VI. Verra alkaa klo 17.30
Toimitsijakoulutus Kokkolassa 27.2, ilmoittaudu mukaan!
14.2.2016
Toimitsijakoulutus 27.2! Hei! Toimitsijakoulutus toteutuu la 27.2.2016 Paikka: Varastotie 4, Kokkolan Varikko, Amica ravintola Aikataulu koulutukseen: klo 10-16 2 lk klo 13-19 1 lk Aamupäiväkahvi n.…