NSM/SM-kisat 27.-30.6. Espoo

31.7.2019

Tämän vuoden SM-kisoihin suunnattiin kahdeksan uimarin NSM-joukkueella. Joukkueessa uivat Hugo Mattola, Jesse Anttila, Veera Lahtinen, Liina Salin, Wilma Lakanen sekä jo pari viikkoa sitten ikäkausimestaruusfinaaleissa hienosti uineet Henna Känsäkangas, Sofia Nurkkala ja Teea Jestoi.

Jälleen kerran SM-kisoihin valmistautumiseen toi haastetta kauden loppuun sijoittuva oman hallin neljän viikon huoltokatko, jonka aikana isoimpien uimareiden harjoitteluun tehtiin rohkeita ratkaisuja. Nämä ratkaisut olivat selvästi onnistuneita, koska kisoissa tehtiin henkilökohtaisia ennätyksiä ja ennätyksiä sivuavia uinteja. Itse kisahan uitiin ulkoaltailla, mikä toi myös kisaan omanlaisensa haasteen. Sääolosuhteet vaihtelivat päivien aikana ja välillä vastatuuli tai kylmyys aiheutti päänvaivaa. Mutta, mehän olemme tottuneet haasteisiin ja haasteet on tehty voitettaviksi. Niinpä saimme viikonlopun aikana nauttia monista onnistumisista: Kuten Teea Jestoin T17 100ru sijasta 11., T17 4x100 sekauintiviestijoukkueen hienosta sijasta 10. Joukkueessa uivat Wilma, Teea, Liina ja Veera. Liina nappasi T17 200su sijan 7. joka johti vielä illan aikuisten finaaliin, jossa sijoitus oli myös hieosti 7. Poikien sarjassa parhaasta sijoituksesta vastasi Jesse ollen 50vu matkalla upeasti 10. Hän nosti sijoitustaan yhdeksällä pykälällä. Huomattavaa on, että Jesse ui vuotta vanhempien ikäsarjassa. Valmentajat olivat ennen kisaa asettaneet joukkueelle tavoitteeksi 1-2 finaalipaikkaa ja päätöspäivänä Liina ui 100 metrin selkäuinnissa nuorten sarjassa sijalle 10 ja oli yllättäen koko alkuerien 15. Näin hän lunasti vielä paikan illan B-finaaliin, sijoittuen siinä 5:nneksi. Kautta linjan uimarimme paransivat kisassa sijoituksiaan, parhaimmillaan parikymmentäkin sijaa.

Pitkä 11 kuukauden mittainen kausi sai näiden hienojen nuorten saavutusten myötä arvoisensa päätöksen. Valmentajien koko kaudelle ja näihin kisoihin asettamat tavoitteet täyttyivät. 

TULOKSIA KISOISTA
PB = oma ennätys
 

Torstai

N17 100 vu

47. Henna Känsäkangas 1.02.81

N17 50 ru

49. Sofia Nurkkala 37.22

 

Perjantai

M18 100vu

25. Jesse Anttila 56.10 PB

N17 100ru

11. Teea Jestoi 1:16.51 PB

N17 50su

26. Henna Känsäkangas 32.95

28. Liina Salin 32.98

30. Wilma Lakanen 33.03

 

Lauantai

N17 200 ru

27. Teea Jestoi 3:00,49

M18 100 su

23. Hugo Mattola 1:06.47

N17 200 su

7. Liina Salin 2:29.31 -> illan finaalipaikka aikuisten sarjassa toi sijoituksen 7.

23. Wilma Lakanen 2:36.65

N17 50 vu

45. Henna Känsäkangas 28.94

55. Teea Jestoi 29.65

M18 50 pu

28. Jesse Anttila 27.63 (PB)

N17 4x100 skuv

10. Wilma Lakanen, Teea Jestoi, Liina Salin, Veera Lahtinen 4:45.51

 

Sunnuntai

N17 100 su

10. Liina Salin 1:09.69 -> illan b-finaalissa sijoitus oli 5.

16. Henna Känsäkangas 1:10.57 (PB)

21. Wilma Lakanen 1:11.29

M18 200 su

12. Hugo Mattola 2:26.42

M18 50 vu

10. Jesse Anttila 25.20 (PB)

N17 50 pu

21. Teea Jestoi 30.54 (PB)

44. Wilma Lakanen 31.27

53. Liina Salin 31.63

N17 4x100 vuv

14. Veera Lahtinen, Wilma Lakanen, Liina Salin, Teea Jestoi 4:18.46