SM- ja NSM-kisat Kuopiossa17.-20.6.2021

22.6.2021

Olipahan jännittävät kisat Kuopiossa. Viimeksi on päästy SM-kisoihin kaksi vuotta sitten. Korona haastoi koko kauden ajan välillä vähentämällä allasaikaa ja lopulta sulkemalla koko allasharjoittelun kolmeksi viikoksi pahimmoilleen juuri ennen kisoja. Eräässäkin kuivatreenissä kysyi toisen lajin valmentaja ovatko uimarit siirtyneet jo PK-kauteen :). "Sauvamäen" kautta pääkisoihin tuotti kuitenkin tuloksen, jonka valmentajat olivat asettaneet: kauden paras tulos tai omat ennätykset on mahdollista saavuttaa huolimatta olosuhteista. Uimarit tekivät työtä valtavan hyvällä asenteella, ennakkoluulottomasti ja osittain omatoimisestikin reeniä huolimatta siitä, että halli oli kiinni. 

Seuraa edusti kymmenen uimaria. Useampikin rikkoi rajat, mutta kaikki eivät päässeet lähtemään kisaan. Aikuisten SM-kisassa mukana olivat Jesse Anttila, Jere Kotomäki, Veera Lahtinen ja Hugo Mattola. NSM-kisassa uivat Teea Jestoi, Teppo Jestoi, Alina Kangas, Henna Känsäkangas, Riku Määttälä ja Tessa Tattari.

Loppusyksyn ja kevään peruuntuneet kisat aiheuttivat sen, että suurin osa joukkueesta pääsi tälle keväälle 50m:n altaalle vasta Kuopiossa. Kisa oli myös kevään ja kesän ensimmäinen, johon seurana pääsimme osallistumaan kotialtaan ulkopuolella. Kuopion halli on ihan uusi ja oli mukavaa välillä päästä kisaamaan "uuteen" kaupunkiin. Emme ole juurikaan Itä-Suomessa vierailleet. Turvatoimet koronan suhteen olivat tiukat ja kisa uitiin mm. ilman yleisöä. Edes illan finaaleihin ei ollut pääsyä kuin niihin päässeillä uimareilla ja heidän valmentajillaan. 

Kokonaisuutena reissun saldo jäi reilusti plussan puolelle. 32:sta startista omia ennästyksiä saavutettiin 10 (PB) ja kauden parhaita tuloksia tuli 17 (SB). Paljon onnistumisia tiukassa kisassa. Jokainen uimari saa olla syystä ylpeä omasta tekemisestään!

Kuvia galleriassa.

SM

50  PU

Veera Lahtinen 31.33. SB
Jere Kotomäki 27.26 SB
Jesse Anttila 27.87 SB
Teppo Jestoi 26.32 PB

50 VU

Jesse Anttila 25.29 SB
Jere Kotomäki 25.42 SB

100 VU

Jesse Anttila 56.36 SB

100 SU

Hugo Mattola 1.09.94

NSM

50 PU

Teea Jestoi 30.07 PB
Teppo Jestoi 26.32 PB

50 VU

Teea Jestoi 28.60 PB
Henna Känsäkangas 28.89 PB
Tessa Tattari 30.12
Riku Määttälä 25.85 PB
Teppo Jestoi 26.32 PB

50 RU

Teea Jestoi 35.14 SB
Alina Kangas 38.19 SB
Teppo Jestoi 32.88 PB

50 SU

Henna Känsäkangas 33.47 SB

100 VU

Teea Jestoi 1.02.89 PB
Henna Känsäkangas 1.02.61 SB
Tessa Tattari 1.03.94 SB
Riku Määttälä 58.33 PB

100 PU

Teea Jestoi 1.11.90 SB

100 RU

Teea Jestoi 1.17.21 SB

100 SU

Henna Känsäkangas 1.11.24 SB

200 SU

Henna Känsäkangas 2.34.90 SB

200 VU

Tessa Tattari 2.21.40

400 VU

Henna Känsäkangas 4.57.69 SB
Tessa Tattari 5.01.48

800 VU

Henna Känsäkangas 10.10.28 

1500 VU

Henna Känsäkangas 19.45.27 SB

TULOKSET:

https://livetiming.fi/results.php?cid=5912&session=1