Uimareille menestystä Vaasan Aluemestaruusuinneista 2.-4.7.2021

3.7.2021

Syksyn 2020 ikäkausimestaruusuintien loppukilpailuihin saavuttivat paikan marraskuussa järjestettyjen karsintojen kautta viisi uimaria: T15 Tuulia Harju ja Teea Jestoi, P15 Riku Määttälä, sekä P16 Lassi Lahtinen ja Visa Nissinen. Joulukuussa joukkueen oli tarkoitus lähteä edustamaan finaaleihin Turkuun, johon pääsi lajien 16:sta Suomen parasta. Pahimmoilleen koronatilanne pahentui nopeasti Suomessa ja finaalit jouduttiin peruuttamaan. Niitä siirrettiin vuoden 2021 helmikuulle. Keväällä kuitenkin tilanne oli edelleen haastava, joten finaalit peruttiin lopullisesti. Uimaliitto teki myös linjauksen kesän 2021 ikäkausimestaruusuintien ja Rollojen perumisesta. Rolloihin olivat aikarajat rikottuna seuramme viidellä uimarilla: T12 Meimi Heikell ja Siiri Karhulahti, P11 Lucas Girod, P12 Elis Luomala ja P13 Herman Sandbacka.

Lopulta pääsimme kuitenkin kisaamaan 2.-4.7. Aluemestaruusuinteihin Vaasaan 50m radalle. Kisat järjestettiin samanaikaisesti ympäri Suomen kahdeksalla eri alueella. Osallistumisoikeus oli kaikilla uimareilla (ei sm-kisoissa uineilla, paitsi ikm- ikäisillä) ilman aikarajoja. Näin ollen seuramme ikm finaali- ja Rollo-uimarit pääsivät kuin pääsivätkin päättämään kautensa mestaruuskisoihin. Samalla saimme hyvän kisan kaikille osallistumisoikeuden omaaville seuramme uimareille. Kisoihin valmistautumista vaikeutti kuitenkin jälleen korona. Kotihalli sulkeutui kolmeksi viikoksi pahimmoilleen vähän ennen kisoja. Kuivaharjoittelua toteutettiinkin sitten ennakkoluulottomasti kisat mielessä.

Vaasassa Kus:lla oli 150 starttia kuudessa eri jaksossa ja osallistujia oli kaikista neljästä kilpauintiryhmästä. Kisat olivat uimareille ensimmäiset kotialtaan ulkopuolella koko kevään aikana. Uimarit kiittivät kisoista rohmuamalla ison kasan omia ennätyksiään (PB), kauden parhaita tuloksia (SB) ja mitaleita. 

Kuvia GALLERIASSA

Kultaa

Tuulia Harju T16/N 100 su 1.13.11 (PB), 50 su 32.33 (PB), 50 vu 28.60, 50 pu 31.78 (PB), 100 vu 1.04.53 (PB)
Lassi Lahtinen P17/M 50 vu 28.18 (PB), 100 ru 1.19.03 (PB), 200 ru 2.51.83 (PB)
Visa Nissinen P17/M 200 su 2.28.76 (PB), 100 vu 59.84 (PB), 50 pu 29.67 (PB), 50 su 31.71 (PB), 100 su 1.09.12 (PB)
Oosa Paavola T16/N 400 sku 6.33.37 (PB)
Elis Luomala P12 50 su  38.16 (PB), 100 su 1.22.77 (PB)

Viestijoukkueet
M 4x50 skuv: Visa Nissinen, Lassi Lahtinen, Riku Määttälä, Ville Ikola
M 4x50 vuv 1.47.09 (joukkueen ennätys): Riku Määttälä, Visa Nissinen, Lassi Lahtinen, Ville Ikola
N 4x50 skuv: Tuulia Harju, Emilia Härkönen, Salla-Maaria Kauppinen, Maiju Rajaniemi
N 4x50 vuv 1.58.13 (joukkueen ennätys): Tuulia Harju, Salla-Maaria Kauppinen, Emilia Härkönen, Maiju Rajaniemi

Hopeaa

Lassi Lahtinen P17/M 50 ru 35.12 (PB)
Mikko Karjalainen P17/M 50 pu 30.94 (PB)
Riku Määttälä P16 50 vu 26.30
Ville Ikola P16 100 vu 57.87 (PB), 100 ru 1.21.65 (PB), 200 vu 2.17.30 (PB)
Maiju Rajaniemi T16/N 100 su 1.14.74 (PB), 50 su 33.99 (PB), 100 vu 1.05.31 (PB)
Salla-Maaria Kauppinen T16/N 100 pu 1.20.00 (PB)
Vilma Rintala T16/N 200 vu 2.26.88
Ellen Arvo T16/N 100 ru 1.28.93
Elis Luomala P12 200 sku 3.08.53, 100 ru 1.37.99, 50 pu 38.19, 50 ru 43.11 

Pronssia

Salla-Maaria Kauppinen T16/N 50 pu 33.73 (PB)
Riku Määttälä P16 100 vu 58.28 (PB), 50 pu 28.74 (PB)
Mikko Karjalainen P17/M 50 ru 38.24
Elis Luomala P12 50 vu 33.24, 100 pu 1.38.94, 100 vu 1.13.73
Oosa Paavola T16/N 400 vu 5.27.50
Vilma Rintala T16/N 50 ru 38.73

Viestijoukkue P13-14 4x100 skuv: 6.27.17 Herman Sandbacka, Eemil Sytchak, Elis Luomala, Edvin Pulkkinen