Vuoden 2020 palkitsemiset

16.2.2021

Ystävänpäivänä 14.2.2021 jaettiin seuravuorolla uimareille ja uimahyppääjille palkinnot vuoden 2020 uurastuksesta.

Kokkolan uimaseuran palkitsemistilaisuus on vuosia ollut hieno ja arvokas koko seuran yhteinen juhla. Tänä vuonna koronaviruksen tuomat rajoitteet rikkoivat perinteitä. Onneksi kuitenkin pääsimme jakamaan palkinnot seuravuorolla. Kutsuimme kunkin valmennusryhmän omalla vuorollaan paikalle, pidimme pienoisen puheen ja jaoimme palkinnot. 

 

Jokaisesta ryhmästä palkittiin ahkera harjoittelija, tsemppari sekä kehittyjä. Ahkeran harjoittelijan kriteerinä oli tunnollinen ja aktiivinen harjoittelu, tsemppari on muut huomioon ottava ja positiivista ryhmähenkeä luova urheilija ja kehittyjä palkinnon ansaitsi se urheilija, joka on ryhmästä kehittynyt ajallisesti sekä taidollisesti parhaiten. 

 

Muita palkintoja oli ikäkausiuimari eli ikäsarjasta eniten FINA-pisteitä kerännyt uimari, uimaliiton luokkamerkkien aikarajojen saavuttaneet uimarit sekä arvokisojen aikarajat rikkoneet uimarit. 

 

Lisäksi seura on muistanut seuratoimijoita valitsemalla vuoden uimaseuralaiset. Tänä vuonna vuoden uimaseuralaisiksi valittiin Tuula ja Timo Rajaniemi sekä Satu Ikola. Ensimmäisen kerran tänä vuonna valittiin seuraan kunniajäsen. Tittelin lunasti itselleen Kirsi Tattari. Näiden henkilöiden valinnoista lisää lopussa. 

Kuvakokoelman tilaisuudesta löydät: GALLERIA

 

Vuoden 2020 palkitut ryhmittäin: 

Akatemia:

Tsemppari: Salla-Maaria Kauppinen
Harjoittelija: Veera Lahtinen
Kehittyjät: Teppo Jestoi, Jere Kotomäki, Lassi Lahtinen ja Maiju Rajaniemi

FINA pisteiden perusteella Ikäkausiuimarit: 
P-16 Visa Nissinen (2872 pistettä)
P-18 Teppo Jestoi (1851 pistettä)
Miehet Hugo Mattola (3089 pistettä)
Naiset Veera Lahtinen (4148 pistettä)

Luokkamerkit:
Hopea
Lassi Lahtinen
Kulta Maiju Rajaniemi

Stipendit:
IKM Lassi Lahtinen, Visa Nissinen
NSM Jesse Anttila, Teppo Jestoi
GP Maiju Rajaniemi, Veera Lahtinen, Emilia Härkönen, Jere Kotomäki
SM Hugo Mattola

B-ryhmä: 

Tsemppari Ville Ikola
Harjoittelija Alina Kangas
Kehittyjä Tuulia Harju

Luokkamerkit
Hopea Sandra Hagström

Stipendit
IKM Teea Jestoi, Tuulia Harju, Riku Määttälä
GP Alina Kangas

 

C-ryhmä: 

Tsemppari Oosa Paavola
Harjoittelija Henna Känsäkangas
Kehittyjä Sofia Heiskanen

FINA pisteiden perusteella Ikäkausiuimarit: 
T-15 Vilma Rintala (5073 pistettä)
T-17 Henna Känsäkangas (5997 pistettä)
P-14 Samu Herronen (1782 pistettä)

Luokkamerkit
Hopea Ronya Rajala, Oosa Paavola, Samu Herronen

Stipendit
GP Tessa Tattari, Vilma Rintala
NSM Henna Känsäkangas

 

D-ryhmä: 

Tsemppari Tessa Herronen, Maija Karjalainen
Harjoittelija Siiri Karhulahti, Meimi Heikell, Emma Palola
Kehittyjät Elis Luomala, Herman Sandbacka, Emil Sytchak

FINA pisteiden perusteella Ikäkausiuimarit: 
T-11 Meimi Heikell (1725 pistettä)
T-13 Emma Girod (1271 pistettä)
P-10 Lucas Girod (308 pistettä) 
P-12 Elis Luomala (1217 pistettä)

Luokkamerkit
Rauta Tara Siponen, Herman Sandbacka, Edvin Pulkkinen, Elis Luomala
Pronssi Siiri Karhulahti, Tessa Herronen, Emma Girod, Meimi Heikell

Stipendit
Rollot Meimi Heikell

 

Uimahyppääjät: 

Aati Jylhä
Atte Klemets
Pyry Nissinen
Julia Lindell
Kati Peltola-Vikström: FinnCup kokonaiskilpailun voittaja sarjassa Masters -naiset 

 

Kilpauintikoululaiset: 

Tsemppari Julius Paananen
Harjoittelija Eemeli Järvinen
Kehittyjä Emma Korri

 

Vuoden uimaseuralaiset:

Timo ja Tuula Rajaniemi

Timo ja Tuula tulivat mukaan Kokkolan uimaseuran toimintaan omien lasten mukana, kuten moni muukin vanhempi on lähtenyt. Matkalle on mahtunut useita kymmeniä talkoita, ulkomaan harjoitusleirejä, satoja ajettuja kilometrejä kisamatkoilla, puhumattakaan talkooväkenä toimiminen monissa kotikisoissa. Rajaniemet ovat olleet luotettavia talkoolaisia, jotka ovat olleet aina paikalla - oli tehtävä mikä hyvänsä. 

Tuula on lähtenyt kotikisoihin radan päähän tuomaroimaan tai arvokisoihin ilmoittautunut mukaan lääkäriksi. Timo puolestaan on kouluttanut itseään uinnin parissa niin, että on voinut toimia kilpailunjohtajana. 

Kaiken kiireen keskellä Timo vielä uskaltautui mukaan seuran puheenjohtajaksi ja vaikka muut toimet jo odottivat Timoa, hän jatkoi seurassa puheenjohtajana, kun muita vaihtoehtoja ei kuulunut. Timo on myös muistanut aina kysyä: “Mitä meille kuuluu?” Se on ollut tärkeää uimareille ja valmentajille, että heidät huomioidaan. 

Koko perhe on omistautunut lajille, ja Timo ja Tuula tukeneet sekä lastensa harrastusta että seuran toimintaa. Rajaniemien puheissa on usein kaikunut yhteisöllisyyden merkitys ja elinikäiseen liikkumiseen kasvaminen, kun on ollut puhetta seuratyön ja lasten liikuntaharrastuksen merkityksestä. 

Nyt on tullut aika kiittää molempia vuosien työstä! Kiitos teille molemmille. Teidän esimerkillisellä toiminnalla olette kannustaneet muitakin vanhempia mukaan seuratoimintaan. 

Satu Ikola: 

 

“Aurinkoisin terveisin Satu!” on tuttu lausahdus meille kaikille uimaseuralaisille. Aina ei viestin sisältökään ole niin helppoa tai iloista, mutta lopputeksti saa hymyn huulille. 

Satu on toiminut uimaseurassa opetuspuolella jo useita vuosia. Hän on myös ollut niin kutsutusti seuran “palkollisena” työntekijänä. Vaikka palkkatyö seurassa on jo päättynyt, on Satu jatkanut seurassa aktiivisena vanhempana. 

Satulta luonnistuu monenlaiset seuran työt: opetusryhmien järjestelyt, ratavaraukset, matkanjohtajan hommat, palkintojen tilaaminen… lista on loputon. On aivan sama, mitä tehtäviä Satua pyytää hoitamaan, voi luottaa siihen, että hommat tulee tehtyä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen!  

Satua on helppo lähestyä aiheessa kuin aiheessa. Satun suusta ei ole kuulunut sanaakaan valitusta, vaan asiat järjestellään aina rauhassa ja hyvässä yhteishengessä. 

On aika kiittää aktiivisuudesta ja samalla kannustaa jatkamaan samaa sinnikkyyttä ja aurinkoisuutta. Olet ollut upea esimerkki meille vanhemmille ja nuorille ohjaajille. Kiitos Satu!

 

Vuoden 2020 kunniajäsen: 

Kirsi Tattari 

 

 

Tattareiden perhe tuli uimaseuran toimintaan mukaan jo vuosia sitten vanhimman lapsen mukana. Nyt on vuorossa jo kolmannen lapsen uintipolku.

Kirsi oli heti mukana seuran erilaisissa talkoissa. Talkoita on riittänyt joka vuodelle, ja Kirsi on ollut mukana aktiivisesti sekä tekijänä että talkoiden järjestäjänä. 

Tarinan mukaan Teneriffan uintileirillä Kirsiä lähestyttiin pyytämällä häntä mukaan johtokuntaan. Ei tainnut etelän lämmössä käydä mielessä mitä kaikkea tämä tuo mukanaan, kun silloin suostui pyyntöön. 

Yli kymmenen vuotta on Kokkolan uimaseuran rahastonhoito ollut Kirsin harteilla. Työ on vaatinut useita tunteja kuukausittain ja kausittain vielä enemmänkin. Kirsin mukana taloudenhoitoon on tullut modernisointia ja toimien selkeyttämistä. Taloustilanteet ovat vaihdelleet vuosien myötä suuntaan ja toiseen. Kaikista niistä ollaan selvitty Kirsin rauhallisella ja sinnikkäällä otteella. 

Pelkkään numeroiden pyörittelyyn ei ole Kirsin toiminta jäänyt uimaseurassa. Viimeisimpänä aluevaltauksena mukaan on tullut kotikisojen kuuluttaminen. Kirsin pehmeä ääni on varmasti rauhoittanut monen urheilijan jännitystä. 

Vuosien työ Kokkolan uimaseurassa ansaitsee kiitoksen. Haluamme seurassa muistaa esimerkillisestä seuratyöstä ja tuesta valmentajille sekä muille seuratoimijoille. Toivomme Kirsin jatkavan seuran kannustajana, talkoolaisena sekä mallina muille vanhemmille, joiden seuratyö on vasta aluillaan.